sunnuntai 28. lokakuuta 2012
HURRICANE!!
Täällä on kaikki ihan sekasin kun odotetaan hurrikaania, jonka pitäis iskeä tänä iltana ja jatkua tuonne tiistaihin asti. Kaupat on tyhjänä ja kun eilen etsittiin paikkaa jossa tankata niin kahdelta ensimmäiseltä asemalta oli bensa loppu. Osaa rannikosta evakoidaan ja kouluja on suljettu maanantaiksi ja tiistaiksi, oman kouluni sulkemisesta ei ole vielä kuulunut mitään. Tänä aamuna televisiosta ei ole tullut mitään muuta kuin uutislähetyksiä joissa seurataan Sandyn reittiä ja kerrotaan ihmisille miten pitäisi varautua. Toivon toki ettei mitään tapahdu, tarkoitan siis ettei puita kaadu talon päälle tai linjoille tai muuta ja ettei jouduta olemaan ilman sähköjä ainakaan pitkään, mutta eniten oon huolissani siitä ettei kukaan voi lähteä trick-or-treat kierrokselle jos täällä on puita ympäriinsä eikä sähköjä vaikka tän pitäis kyllä olla ohi keskiviikkoon mennessä :(
perjantai 26. lokakuuta 2012
Columbus day weekend and homecoming
Noniin jälleen kolme viikoa kulunut viime postauksesta..anteeksi.
En ole saanut kuvia hostieni koneelta enkä viitsinyt tehdä koko postausta pelkkää teksiä.
Nyt siis jotain kolmelta viime viikolta.
Nelipäiväisen viikonloppumme alkajaisiksi ajelimme lauantaina Providenceen Rhode Islandille katsomaan host-veljeni cyclocross kisaa, sijoitus oli kymmenen parhaan joukossa ja osallistujia oli yli sata, joten hyvin meni. Seuraavalla viikolla kuultiinkin ilouutisia ja veljestäni tuli osavaltion mestari ikäluokassaan.
Sunnuntaina Hotel transylvania hostieni kahdeksanvuotiaan lapsenlapsen kanssa ja homecoming mekon ja talvitakin metsästystä Crystal mallissa.

Maanantaina suuntana oli Massachusetts ja cornmaze. Maissipeltoon on siis raivattu labyrintti, sisällä on vihjeitä joita raapustettaan sellaiseen lappuun samalla kun yritetään päästä ulos. Meillä meni kolme tuntia ennen kuin pääsimme ulos (se oli iiso maissipelto..) En ihan tajunnut ideaa tai siis sitä miksi joku haluaa maksaa että pääsee eksymään maissipeltoon, mutta oli ihan hauskaa.
Koulupäiviä seuraavalla viikolla oli vain kolme ja koulussani oli spirit week. Keskiviikko oli twin day eli pukeudu samalla tavalla jonkun kanssa. Torstai oli Class color day eli minun olisi pitänyt seniorina pukeutua punaiseen, junioreitten vihreään, sophomorejen siniseen ja freshmanejen keltaiseen. Perjantai oli Orange and black day, senioreitten ryhmäkuva otettiin vuosikirjaa varten ja meidän haluttiin pukeutuvan koulun tunnusväreihin.
Lauantaina oli homecoming, siellä ei ollut mitenkään hirveästi porukkaa, ei mitkään hirveen railakkaat partyt mutta ihan okei. Kaikki kuvat minusta homecoming mekko päällä on hirvittävän rumia ja sotkuisia joten niitä en tänne laita, mutta pari kuvaa sieltä juhlista. Tapahtumapaikkana koulun cafeteria.
Austraaliasta takaisin tullut vaihtari tyttöystävänsä kanssa ja pari puolituttua.
perjantai 5. lokakuuta 2012
Sunny day
Elämä hymyilee. On perjantai, aurinko paistaa, lämmintä reilu 20 astetta ja tiedossa neljä lomapäivää ilman oikeastaan minkäänlaisia suunnitelmia. Ilmoittauduin Connecticutin ja Massachusettsin vaihtareiden retkelle Washington DChin maaliskuussa ja koska mitään muuta mistä kirjoittaa ei olekkaan oikeastaan tapahtunut ilahdutan teitä parilla kuvalla.
Armstrong
Huoneeni
Huoneeni ikkuna ulkoapäin
Tie jonka varrella asun
Vaikka tänään onkin lämmin päivä, täällä on ollut jo jonkin aikaa liian kylmä uimiselle.
Yksi kylmiltä öiltä säästyneistä kukkasista.
Emma
maanantai 1. lokakuuta 2012
Providence place and Foxwoods casino
Tämän lauantain ohjelma oli siis Providence place mall Rhode Islandilla host-äitini ja hänen ystävänsä kanssa. Metsästin talvitakkia, saappaita ja homecoming mekkoa (joista luonnollisesti mitään ei löytynyt), lounastimme Johnny Rocketsilla ja ostimme Godivan suklaata jota pidetään myös yhtenä maailman parhaista suklaista (hintakin sen mukaista..) mutta tähän mielipiteeseen ehdottomasti yhdyn.




Täälläkin alkaa olla kylmä, mun host-isä tässä joku päivä kertoi että säätiedotuksen mukaan Helsingissä on lämpimämpää kun täällä, mutta se oli vaan yhtenä päivänä joten täällä on edelleen jonkin verran lämpimämpi kuin Suomessa. Luojan kiitos ensi viikonloppu on nelipäiväinen Columbus Dayn takia, kun normaalisti joutuu heräämään viiden jälkeen alkaa tuntua, että kun saa nukkua kahdeksaan niin se on jotain niin luksusta ettei mitään rajaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)